LokaMustis

Mustis
Puistolan peruskoulun tiedotuslehti
7.10.2009

Syyslomaa vietetään to 15.10. - pe 16.10. Syysloman jälkeen yläluokkalaisten ensimmäinen jakso jatkuu vielä viikon, ja toinen jakso alkaa maanantaina 26.10. Toisen jakson lukujärjestykset löytyvät täältä Wilmasta. Ensimmäisen jakson jaksotodistukset jaetaan oppilaille pe 6.11.

5. - 9.-luokkalaiset osallistuvat päivätyökeräykseen perjantaina 30.10. Asiasta tulee sekä Wilmaan että paperilla erillinen tiedote.

Koulun kahvioon on tulossa kahviautomaatti, josta saa ostaa kahvin lisäksi myös teetä ja kaakaota. Kahviautomaattia saavat suunnitelmien mukaan käyttää 5. - 9.-luokkalaiset.

Sisäilmaongelma-asiaa

Syksyn aikana suoritetuissa koulun ulkoseinien rakenneavauksissa ei havaittu hometta. Pölymittauksissa havaitut kuitupitoisuudet ovat alle työterveyslaitoksen ohjearvojen; hiukan kuituja kuitenkin on vielä ilmassa. Koska osa opettajista oireilee edelleen, tutkitaan seuraavaksi käytetyn lattiavahan mahdollisia vaikutuksia huoneilmaan. Asiasta tiedotetaan taas, kun jotakin tiedotettavaa on.

Oppilaskunta-asiaa

Koulun oppilaskunnan hallitukseen valittiin syyskuussa seuraavat oppilaat:

1A Atte Rajala
1B Juuso Mäenpää
2A Aapo Franzén
2B Nanni Autio
3A Heidi Savolainen
3B Tommi Riite
4A Lari Siivonen
4B Elmeri Kauhanen
3 - 4C Kimi Lehtinen
5A Roope Muhonen
5B Säde Teliö
6A Salla Parviainen
6B Suvi Teliö
5 - 6C Eric Keränen
7A Venla Hietanen, vara Petri Seppä
7B Emmi Hovi, vara Anna Markkanen
7C Tuuli Kari
7D Linda Mäenpää, vara Hanna Leskinen
7E Matti Jonkka
7F Annika Ojala
7G Kirsi Ilmaranta, vara Vilma Heczko
7H Melissa Hamare, vara Albert Gildi
8A Viivi Välimäki
8B Otto Tarkka, vara Olli Uotila
8C Niina Mäkitalo, vara Juulia Ahvenniemi
8D Jan Autio
8E Minja Ylärakkola
8F Rosa Martenson
8G Miro Rantalainen, vara Rami Ilola
8H Silja Rantala
8I Juha Hartonen, vara Roope Pelkonen
9A Yasmin Ali
9B Maaria Luostarinen
9C Henry Kokko
9D Sampo Taskula, vara Satu Typpö
9E Eelis Rintala
9F Olli Kauppinen, vara Johannes Luoto
9G Laura Tanhua, vara Sarlotta Hiltunen

Osassa luokista valittiin myös varaedustaja.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Yasmin Ali 9A ja sihteeriksi Maaria Luostarinen 9B.

Hallitus on jaettu erilaisiin työryhmiin, jotka pohtivat ja järjestävät mm. alaluokkien solujen viihtyisyyden lisäämistä, koulun kahvion tuunaamista, pelien hankkimista koululle välituntikäyttöön sekä kahviautomaatin käytön organisoimista. Osa hallituksen jäsenistä kuuluu ympäristöryhmään, johon kuuluu myös hallitukseen kuulumattomia oppilaita.

Oppilaskunnan hallituksen ohjaavina opettajina toimivat Heli Carlson-Elliott ja Ruusa Peltonen.